Energiainfra ja uudet energiateknologiat (Innovaatiot ja uudet energiateknologiat, Kaukolämpö, kaukojäähdytys)
Energiatuotanto ja -jakelu
Digitalisaatio vasta pääsemässä vauhtiin energiasektorilla
Laajamittainen digitalisaatio tulee väistämättä myös energia-alalle - Millainen on energiatuotannon, sähkönjakelun tai esimerkiksi kaukolämmön digitulevaisuus?
Digitalisaation vaikutukset tulevat energiasektorille esimerkiksi tuotantorakenteen hajautumisen ja vaihtoehtoisten energiamuotojen myötä. Toisaalta vaikuttaa siltä, että digitalisaatio vasta kerää kierroksia - siinä missä etäluettavia mittareita on asennettu ja huoltoteknikoilla on kentällä tabletit, se iso muutos puuttuu toistaiseksi.
YKSI MUUTOSTA jarruttava tekijä on osaajapula. Syyskuussa 2018 ilmoitettiin uuden digitalisaatio-akatemian (Digitalisation Academy) synnystä, joka saattaa tuoda helpotusta tilanteeseen. Digitalisaatio-akatemia on Vaasan seudun energia-alan yritysten ja korkeakoulujen yhteistyönä luoma huippuakatemia, jonka tavoitteena on nostaa energiaalan digiosaamisen tasoa ja tukea opiskelijoiden työllistymistä alan yrityksiin.
Akatemiaan valituiksi tulevat, viimeistä opintovuottaan suorittavat korkeakouluopiskelijat pääsevät pätevöitymään energia- alan digitalisaatioon yritysten avulla. Kumppaniyritykset ovat sitoutuneet osallistumaan aktiivisesti niin oppilaiden ohjaamiseen kuin päättötöiden tarjoamiseen.
Täsmäkoulutusta tarpeeseen
Akatemiassa kouluttajina toimivat myös alueen ulkopuolelta sekä yliopistosta ja korkeakouluista tuodut huippuosaajat. Akatemian toimintaa rahoittavat pääosin yritykset ja yritysten kansainvälisen toimintaympäristön vuoksi akatemian kieli on englanti.
Vaasan yliopiston InnoLab-tutkimusalustan johtaja Mari K. Niemen mukaan Vaasan seutu tarjoaa tällaiselle toiminnalle erinomaiset puitteet. Tarve nousi yrityksistä ja nyt yritykset sekä alueen korkeakoulut ovat lähteneet hankkeeseen ripeästi mukaan. "Mielekkyyttä lisää se, että voimme luoda mallia, jolla osaltaan vastata koko Suomea koskevaan osaajapulan haasteeseen", toteaa Niemi.
Digitalisaatio-akatemia aloittaa toimintansa tammikuussa 2019. Mukana toiminnassa ovat nyt jo varmuudella Backman- Trummer, Elisa, Danfoss, Devatus, Mirka, Vaasan Sähkö, VEO, Wapice sekä Wärtsilä. Toimintaa mahdollistamassa ovat myös LähiTapiola, Pohjanmaan kauppakamari sekä Vaasan kaupunki. Korkeakouluista mukana ovat Vaasan yliopisto ja VAMK.
Akatemiaa vetävä Peter Hellström toteaa, että Vaasan energiaklusterissa mukana olevat yritykset toimivat - jo nyt - tiiviissä yhteistyössä niin keskenään kuin alueen korkeakoulujen kanssa.
"Digitalisaatio-akatemia on luontevaa jatkoa tälle yhteistyölle. Mukana on vahva joukko yrityksiä, mikä kuvastaa tarvetta tälle toiminnalle", Hellström kommentoi.
Kaukolämpö 2.0
Digitalisaatio voi siivittää myös vanhan ja hyväksi havaitun teknologian viemistä maailmalle. Tällöinen vientituote voi olla esimerkiksi uudella digikärjellä vahvistettu suomalainen kaukolämpötietotaito.
Johtaja Jari Kostama Energiateollisuudesta toteaa, että kaupungistumisen edetessä nyt kenties nopeammin kuin koskaan, maailman megalopolisten ilmastoystävällisestä lämmityksestä ja viilennyksestä on tulossa käynnissä olevan energiamurroksen isoimpia haasteita. Esimerkiksi Kiinaan on jo tehty satojen miljoonien eurojen arvoiset esisopimukset kaukolämmöstä.
"Suunnittelun ja teknologiaosaamisen rinnalla suomalaisten kannattaa keskittyä kehittämään lämmitykseen liittyviä palveluja, kun vaurastuminen ja keskiluokkaistuminen Kiinassa nostaa asiakkaiden vaatimustasoa ja luo palveluyrityksille aivan uusia mahdollisuuksia", toteaa Kostama.
Kaukolämpöhankkeet ovat tällä hetkellä yksi Kiinan lupaavimmista kasvualueista - ja maan kaukolämpömarkkina kasvaa nopeammin kuin missään muualla maailmassa.
"Kaupungistuminen puolestaan laajentaa Kiinan kaukolämpöverkostoa nopeasti uusille seuduille", lisää Kostama.
Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Pixabay