Suomeen on rakenteilla useita kestävän kehityksen lämpölaitoksia. Vierailimme Kiteellä, jonne Kiteen Lämpö Oy:n uusi Arppen KPA-lämpökeskus vihittiin virallisesti käyttöön syyskuussa. Tosin lämpökeskus on tuottanut lämpöä jo tammikuusta lähtien. Vety on energiateknologioiden kärjessä kulkeva elementti, joka voi tarjota ratkaisuja moneen haasteeseen matkalla kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Kartoitimme Suomeen suunnitteilla olevien vetylaitosten tilannetta. Muina aiheina ovat mm. energia-alan osaamisvaatimukset, Pyhäjärven aurinkopuisto sekä sähköasemien toimintavarmuus. lataa pdf-versio lehdestä (17.7 Mb) »
Energian tuotanto ja polttoainevarastot ovat oleellinen osa yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Uudet uhat edellyttävät entistä parempaa varautumista ja huoltovarmuuden tehostamista. Onko Suomi ajan tasalla? NDT eli ainetta rikkomaton testaus on nippu tarkastusmenetelmiä, joita käytetään mm. hammaspyörien, valujen ja hitsien tarkastamiseen - valmista lopputuotetta rikkomatta. Energia-alalla NDT on arvossaan esimerkiksi ydinvoimaloissa ja tuulivoimaloissa. Muina aiheina ovat mm. paineilman säästö, sähkön riittävyys teollisuudessa sekä kunnossapito. lataa pdf-versio lehdestä (13.6 Mb) »
Tuulivoimatuotannon kasvaessa myös tarve kierrätykselle lisääntyy. Elinkaarensa päässä olevia voimaloita kierrätetään uusien tieltä. Ensimmäisen aallon tuulivoimalat ovat jo elinkaarensa päässä. Muuntajat ovat kaiken sähkön siirron ja jakelun perusta ja ne esimerkiksi ylläpitävät teollisuuden prosesseja ja mahdollistavat talojen ja katujen valaistuksen. Tästä syystä muuntajien kunnon ja toiminnan varmistaminen on sähköbisneksen kulmakiviä. Muina aiheina ovat mm. lämmön varastointi, merituulivoima sekä tuulivoimaloiden kunnossapito. lataa pdf-versio lehdestä (13 Mb) »
Lämpölaitoksia voidaan toteuttaa hyvin erilaisilla tekniikoilla. Nykyaikaisten kattilalaitosten tuotekehityksessä tavoitellaan hyvää hyötysuhdetta, ympäristöpäästöjen minimointia ja pitkää käyttöikää. Lehdessä kerromme myös, miten REDISET-tutkimusprojekti etenee. Kolmanteen vaiheeseen edennyt pohjoismainen Resilient Digital Sustainable Energy Transition -tutkimushanke herättää suurta kiinnostusta. Energiajärjestelmät ja kyberturvallisuus ovat ajankohtaisia aiheita. Muina aiheina ovat mm. energian varastointi, tietoa kyberturvahaasteista sekä akkujen kierrätysratkaisuista. lataa pdf-versio lehdestä (10.7 Mb) »
Vihreä vety tuo Suomeen mahdollisesti jopa 10 miljardin euron investoinnit. Tällä hetkellä 23 hanketta on lupaavasti vetyputkessa ja odotukset sitä myöten suuret. Muina aiheina ovat mm. aurinkosähkö teollisuudessa, energian varastointi sekä suuren mittakaavan ilmalämpöpumput. Lehdessä mukana myös Tuulivoimakatsaus. Tuulivoima on kasvamassa lähivuosina Suomen suurimmaksi sähköntuotantomuodoksi. Se on merkittävä osaratkaisu energiakriisiin ja tällä hetkellä edullisin sähköntuotantomuoto Suomessa. lataa pdf-versio lehdestä (12.5 Mb) »
Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa, helpotusta ellei pelastajaa odotetaan älykkäiltä sähköverkoilta. Miten smart grid -vallankumous edistyy ja mihin kaikkeen se tulee vaikuttamaan tulevina vuosina? Uusiutuvan energian osuus energiantuotannossa lisääntyy koko ajan. Tilanne vaatii yhä älykkäämpiä automatisoituja sähköverkkoja sekä uudenlaista laaja-alaista ajattelua ja osaamista. Automaation avulla verkot saadaan entistä tehokkaammiksi, luotettavammiksi ja helpommin huollettaviksi. Kerromme myös, miten Suomella on potentiaalia toimia vihreän vedyn sekä vedyn jatkojalosteiden tuotekehityksen edelläkävijänä. Suomen ensimmäisen teollisen mittakaavan vedyn tuotantolaitoksen sekä metanointilaitoksen rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2022. Mukana myös ajankohtaista tietoa sähkön varastoinnista. lataa pdf-versio lehdestä (9.6 Mb) »
Energiakriisistä selviytymiseksi tärkeää on turvata energia-alan yhtiöiden toimintakyky ja varmistaa toiminnan taloudelliset edellytykset. Kysyimme Ilmastorahasto Oy:n toimitusjohtaja Paula Laineelta tähän vinkkejä. Suomi saavuttaa sähköomavaraisuuden vuonna 2023, mutta matkaa hiilineutraaliin energiajärjestelmään on vielä paljon. Tavoitteen saavuttamiseksi on ensisijaisesti selätettävä energiakriisi ja sen lisäksi tehtävä viisaita päätöksiä liittyen muun muassa luvitusprosesseihin, Itä-Suomen tuulivoimarakentamiseen, vetystrategiaan ja energiaverkon kehitykseen. Muina aiheina ovat mm. Vaasassa avattu Wärtsilä-konsernin uusi teknologiakeskus, energiakriisistä selviytyminen sekä Gasgrid Finlandin ja Nordion Energin yhteinen Nordic Hydrogen Route -hanke. lataa pdf-versio lehdestä (14.6 Mb) »
Vastuullisuuden uusi aalto nousee niin energia-alalla kuin muillakin toimialoilla. Sitran yliasiamies Jyrki Katainen toteaa, että vastuullisuuden konsepti on selvästi kehittynyt ja laajentunut viime aikoina. Edelläkävijäyritykset panostavat nyt reiluun datatalouteen ja kiertotalouden innovaatioihin tai selvittävät omaa luontojalanjälkeään. Muina aiheina ovat mm. maalämpö teollisuudessa, Suomen energiariippuvuus ja siitä eroon pääseminen sekä kaasun siirtoverkkoyhtiö Gasgrid Finland Oy:n vastuullisuusohjelma. Lehdessä mukana myös Tuulivoimakatsaus. Siellä aiheina mm. todennäköisyyssääennusteisiin pohjautuva energiajärjestelmien toiminnan optimointi, satamien toiminnat sekä tuulivoiman edelläkävijäkunta Lestijärvi. lataa pdf-versio lehdestä (10.8 Mb) »
Esineiden internet (IoT eli Internet of Things) ei varsinaisesti ole mikään uusi juttu mutta täysimääräisesti siivilleen tämä radikaali teknologia ei ole vielä noussut. Enertec selvitti, mitä hyötyjä IoT-teknologiasta on ja miten sitä voidaan hyödyntää. Salmisaaren voimalaitos suljetaan jo vuonna 2024 ja Helen siirtyy hiilineutraalimpaan tulevaisuuteen. Kysyimme Helenin johtajalta, mitä tämä tarkoittaa. Muita käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa 3D-teknologia teollisuudessa, aurinkoenergia sekä uudenlainen pohjoismainen tutkimus, jossa Vaasan yliopisto on mukana. lataa pdf-versio lehdestä (11 Mb) »
Uusilla tekoälyyn perustuvilla etäkäyttö- ja ohjausjärjestelmillä voidaan jo muun muassa parantaa teollisuuden prosessien ja voimalaitosten sekä sähköverkon toimivuutta. Rakennusautomaatioon tekoäly tuo lisää energiansäästöä ja erilaisia uusia innovaatioita. VTT:n tutkimusprofessori Heikki Ailisto avaa aihetta lehdessä. Kävimme myös Otaniemessä, jossa St1:sen pilottihankkeessa kehitetään geolämmön hyödyntämiseen tähtäävää teknologiaa. Verkkohyökkäykset uhkaavat energia-alaa. Vastatoimissa tarvitaan uudenlaista tekniikkaa sekä nopeita ja luovia ratkaisuja. Muina aiheina ovat mm. vety, robotiikka, ohjelmistot ja innovaatiot sekä kunnossapidon automatisointi. lataa pdf-versio lehdestä (20 Mb) »
Enertecin Tuulivoimakatsaus on kattava paketti tuulivoimasta sekä tuulivoiman kehityksestä jokaisesta perspektiivistä katsoen. Mukana on yrityksiä sekä kuntia tuulivoiman suunnittelusta ja rakennuttamisesta aina tuulivoiman operoimiseen asti. lataa pdf-versio lehdestä (38.5 Mb) »
Energiantuotannossa on meneillään suuri murros ympäristöongelmien hillitsemiseksi. Päästökauppa ohjaa energiantuotantoa sekä kotimaassa että Euroopan tasolla ja globaalisti fossiilisista polttoaineista kohti päästöttömiä tai vähäpäästöisiä sekä uusiutuvia energialähteitä. Bioenergian tuotannossa ja käyttämisessä on vielä uusia mahdollisuuksia ja tehostettavaa, vaikka Suomessa käytetäänkin jo runsaasti bioenergiaa. Kerromme myös, kuinka hallitus haluaa muuttaa sähköverkkoyhtiöiden sääntelyä. Kysyimme, vaarantuuko toimintavarmuuden parantaminen? Muina aiheina ovat mm. tuulivoima, ESCO-hankkeilla energiansäästöä, automaatio voima- ja lämpölaitoksissa sekä energiamarkkinat. lataa pdf-versio lehdestä (17.3 Mb) »
Tehtailla, sulatoissa ja muualla teollisuudessa käytettävät muuntajalaitteet ovat usein kovassa käytössä. Tämä vaikuttaa teollisuusmuuntajien vikaherkkyyteen ja elinkaareen. Oikein toteutettu kunnonvalvonta voisi pelastaa muuntajan ennenaikaiselta rikkoutumiselta. Kerromme, millaisia mahdollisuuksia on energian varastointiin ja miksi varastointia tarvitaan. Käymme myös Otaniemessä, jonne ollaan rakentamassa hiilineutraalia kampusta. Muina aiheina ovat mm. älykkäät energiaratkaisut, Helsinki Energy Challenge -haastekilpailu sekä digitalisaatio energiateollisuudessa. lataa pdf-versio lehdestä (18 Mb) »
Tuulivoiman osuus koko Suomen sähköntuotannosta on vuosi vuodelta vain kasvamassa. Tässä numerossa pääsemme uppoutumaan tarkemmin tuulivoiman asemaan maassamme Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkosen avustuksella. Kerromme EU:n tehostuneista toimista liittyen teollisuuden ympäristösuojeluun. Muina aiheina ovat mm. bioenergia ja sen käytön kansainvälinen kasvaminen sekä älyventtiilit ja -pumput. lataa pdf-versio lehdestä (20.3 Mb) »
Energia-alan toimitusvarmuus nousee laadukkaasta kunnossapidosta. Pohdimme, millainen on kunnossapidon ja huollon rooli energia-alalla ja millaisia ratkaisuja löytyy tuottavuuteen ja tuotanto-omaisuuden hallintaan. Digitalisaation laajeneminen jatkuu vahvana energia-alalla. Kerromme missä asioissa energia-ala on digitalisoinnin kärjessä ja missä olisi vielä petraamisen varaa. Muina aiheina ovat mm. teollisuusvalaistus, verkostoautomaatio sekä teollisuuden investoinnit. lataa pdf-versio lehdestä (19 Mb) »
Sitran Ilmastoratkaisut -avainalueen projektijohtaja Janne Peljo katsoo, että ilmastonmuutos voidaan saada kuriin, mutta se vaatii kuitenkin sen, että keskeisiä poliittisia päätöksiä tehdään jo hallituskaudella 20192023. Sähköverkot toimivat nykyään entistä luotettavammin, mutta silti sähkönjakeluun voi tulla häiriöitä monista syistä. enertec pohtii, miten tulevaisuudessa pääsisimme täysin häiriöttömään sähkönjakeluun ja onko se edes mahdollista. Kerromme myös, millainen on tulevaisuuden Smart City eli älykäs kaupunki. Muina aiheina ovat mm. palveluliiketoiminta ja koulutus, keinot energiatehokkuuden parantamiseksi sekä 5G:n mahdollisuudet. lataa pdf-versio lehdestä (19.2 Mb) »
Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen katsoo, että Suomella on hyvä mahdollisuus olla tositarkoituksella mukana tekemässä tulevaisuuden vähähiilistä maailmaa. Suomella on lyödä tiskiin vakautta, osaamista ja kumppanuutta, jotka ovat sangen vetovoimaisia tekijöitä tällä hetkellä. Biovoimaloita putkahtaa nyt esiin ympäri Suomea kuin sieniä sateella. Pääkaupunkiseudulla vihertää vahvasti, ja myös muualle Suomeen biovoimaloita on tulossa useampia, mutta riittääkö biopannuun raaka-ainetta? enertec lähti tutkimaan asiaa. Muina aiheina ovat mm. energia-ala ja digitalisaatio sekä sähkön varastointi ja akut. lataa pdf-versio lehdestä (32.2 Mb) »
St1:n perustaja Mika Anttonen latoo suorat sanat ilmastonmuutosta hillitsevistä toimenpiteistä. Päästöjen vähentäminen on teemana muissakin lehden artikkeleissa; käsittelemme niin EU-tason päätöksiä ja niiden vauhdittamia teollisuuden innovaatioita kuin Suomen sisällä valmistuvia biolaitoksia. Tutustumme myös erilaisiin varavoimavaihtoehtoihin asiantuntijan johdolla. lataa pdf-versio lehdestä (28.9 Mb) »
GreenEnergy Finland Oy:n perustaja Miko Huomo uskoo älykkääseen aurinkoenergiaan kilpailuvalttina eikä turhaan. Häiriötöntä sähköjakelua pyritään turvaamaan erilaisin keinoin, joista tässä lehdessä esittelemme muuntajien ennakoivan huollon ja konesalien UPS-järjestelmien käytön häiriöreservinä. PIPO-asetus korvattiin uudella asetuksella, enertec avaa sen vaatimuksia yhdessä asiantuntijan kanssa. Palasimme myös Kilpilahden sekä Kymijärven voimalaitostyömaille seuraamaan rakennustöiden edistymistä. lataa pdf-versio lehdestä (17.1 Mb) »
Kymenlaakson Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Aku Pyymäen mukaan energia-alan murros pakottaa koko alan uusiutumaan perusteellisesti. Uusia voimalaitoksia rakentuu ja valmistuu ympäri Suomen: kävimme tutustumassa Kilpilahdessa, Kymijärvellä, Naantalissa ja Turussa. Savukaasusäädökset tiukentuvat, joten niiden hallinta- ja mittalaitteistojenkin on pysyttävä kehityksen aallonharjalla. Voimalaitosten akustot ovat voimistuva trendi. lataa pdf-versio lehdestä (25.8 Mb) »
Bioenergia ry:n uusi puheenjohtaja Jussi Laitinen toivoisi lisää maalaisjärkeä päätöksentekoon. Tutustumme toimintavarmuutensa takia yleistyneeseen maakaapelointiin, verkkojen kunnossapitoon ja varavoimaan. Voimalaitokset hyötyvät uudesta tekniikasta. Valotamme pienten lämpövoimalaitosten päästörajojen tiukentumisen luomia haasteita ja mahdollisuuksia. Lopuksi luomme lyhyen katsauksen kohistun Hanhikivi 1 -hankkeen tuleviin vaiheisiin. lataa pdf-versio lehdestä (14.4 Mb) »
Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelän mukaan energiabisnes luo vauhdilla nahkaansa ja uuden aikakauden airuena on ennennäkemätön asiakaskeskeisyys. Käymme kurkistamassa Raahen Energian voimalaitokseen, joka hyödyntää terästehtaan prosessikaasujen energiaa, sekä kerromme missä vaiheessa Äänekosken uuden biotuotetehtaan rakentamisessa ollaan. Muina aiheina ovat muun muassa tulevaisuuden kaupunki ja sen energiainfra, aurinkosähkö ja voimalaitosmuuntajien kunnonvalvonta. lataa pdf-versio lehdestä (24.8 Mb) »
Bioenergia ry:n toimitusjohtaja, ympäristöneuvos Harri Laurikka muistuttaa, että bioenergia ei ole rajaton resurssi ja siksi sen tehokkaaseen ja kestävään käyttöön liittyvälle osaamiselle tulee maailmassa olemaan vielä paljon kysyntää. Käymme kurkistamassa myös Seinäjoen Energian Hanneksenrinteen lämpölaitokseen, joka on siirtymässä bioaikaan sekä kerromme missä vaiheessa Riikinvoiman jätevoimalaitos on nyt lokakuun 2015 harjannostajaisten jälkeen. Muina aiheina ovat muun muassa tuulivoima, venttiilien huollot sekä sähkön laadun mittaaminen. lataa pdf-versio lehdestä (41.6 Mb) »
Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen ei epäröi puhua maakaasun puolesta. Palaamme myös seuraamaan Naantalin monipolttovoimalaitoksen rakentumista ja pohdimme millä korvata raskas polttoöljy sekä uusia keinoja puhdistaa kattilat. Ympäristöpäästöihin paneudumme savukaasujenkin osalta. Lopuksi tutustumme kriittisten kohteiden varavoimaratkaisuihin sekä Teollisen Internetin mahdollisuuksiin kunnossapidossa. lataa pdf-versio lehdestä (20.6 Mb) »
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund palasi Pariisin ilmastokokouksesta mukanaan kattava käsitys Suomea odottavista haasteista, mutta myös hippunen toivoa tulevasta. Teemme laajan katsauksen Äänekoskelle rakentuvaan valtavaan biotuotetehtaaseen ja raportoimme aurinkoenergian tehokkaasta käytöstä Suomessa. Tutustumme niin pienten lämpölaitosten puhdistustekniikoihin kuin kilovoltin jänniteverkkoihinkin sekä päästökaupan muutoksien vaikutuksiin. lataa pdf-versio lehdestä (16 Mb) »
Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Mikael Ohlström kehottaa pitämään kiinni energiantuotannon omavaraisuudesta. Tutustumme käyttöönottovaiheen saavuttaneeseen Tammervoiman jätevoimalaitokseen Tampereen Tarastenjärvellä. Kerromme myös savukaasujen puhdistustekniikoista sekä voimalaitosten kattiloiden automaattisista puhdistusjärjestelmistä. Muina aiheina ovat mm. älykkäät verkot, muuntajien huolto ja kunnossapito sekä sähkölaitosautomaatio. lataa pdf-versio lehdestä (18.7 Mb) »
Turun Seudun Energiatuotannon toimitusjohtaja Tapani Bastman kehittää nykyistä toimintaa ja haluaa luoda edelläkävijyyttä energiapuolelle. Tutustumme Naantalin monipolttoainevoimalaitoksen ja Riikinvoima Oy:n jätevoimalaitoksen rakennusprojekteihin. Kerromme myös vesivoimalaitosten kunnossapidon ulkoistamisesta sekä nykyaikaisesta vesirakentamisesta. Muina aiheina ovat mm. varavoima, kaukolämpö sekä sähkölaitosautomaatio. lataa pdf-versio lehdestä (19.3 Mb) »
Bioenergia ry:n puheenjohtaja Esa Lindholm uskoo biotalouden olevan vasta pääsemässä vauhtiin kunhan vihreän vallankumouksen tielle ei kasata kohtuuttomia esteitä. Kerromme myös kuinka lämpölaitoksia ohjataan ja valvotaan etäyhteydellä. Lehdessä käsitellään sitä, kuinka huolto ja jatkuva kunnonvalvonta pitävät voimalaitokset toiminnassa. Muina aiheina ovat mm. savukaasupäästöjen vähentäminen, voimalaitospumput sekä vaarallisten kemikaalien uudet luokitukset. lataa pdf-versio lehdestä (13.1 Mb) »
enertec 1/2015 kertoo miten Suomen sähkönsiirron kantaverkkoa valvotaan, ylläpidetään ja kehitetään. Lehdessä käsitellään myös sitä, kuinka automaatio nopeuttaa verkkovikojen korjaamista ja miten varavoimaa saadaan käyttöön kun sähköt katkeavat. Muina aiheina ovat mm. kaukolämpöasiakkaiden uudet palvelut ja muuntajien toimintavarmuus. lataa pdf-versio lehdestä (14 Mb) »
enertec 2/2014 käsittelee älykkäiden verkkojen esiinmarssia, joka lisää alan toimijoiden työsarkaa ja myös opiskeltavaa, sillä smart grid -teknologia on uutta niitä asentavillekin. Kerromme myös kuinka automaatiolla säästetään energiaa tehdasrakennuksissa. Toimittajamme vierailee Vantaan uudessa voimalaitoksessa, joka tuottaa jätteistä energiaa. Muina aiheina ovat mm. sähkölaitteiden ja komponenttien laatu sekä sähköverkkojen valvontaratkaisut. lataa pdf-versio lehdestä (13 Mb) »
Energiatehokkuus on käsite, josta tulee päivä päivältä yhä merkittävämpi tekijä suomalaisessa yhteiskunnassa. Energiatehokkuus sisältyy VTT:n ydintoiminta-alueiden osaamiseen. Energiatehokkuus koskettaa konkreettisesti myös Suomen eduskuntaa. Sen kehittäminen on Eduskuntatalon peruskorjauksen keskeinen tavoite. Enertec´in vuoden 2014 ykkösnumerossa VTT ja Eduskunta ovat keskeisessä roolissa. lataa pdf-versio lehdestä (10.2 Mb) »
Enertec 2/2013 syventyy energiapolitiikan ailahteleviin tilanteisiin PVO:n toimitusjohtaja Lauri Virkkusen haastattelun kautta. Vierailemme Vantaan Energian jätevoimalan rakennustyömaalla, jossa rakennustyöt ovat kiireisimmässä vaiheessa. Lisäksi käsittelemme lehdessä älykkäitä energiaverkkoja, ydinvoiman tulevaisuutta sekä uusiutuvan energian osuutta sähköntuotannossa. lataa pdf-versio lehdestä (12.1 Mb) »
Suomen johtava energiatekniikan erikoislehti käsittelee älykkäiden sähköverkkojen merkitystä pyrittäessä hiilidioksidivapaaseen Eurooppaan. Lehti piirtää ison kuvan eurooppalaisesta energialiiketoiminnasta tuotannosta kuluttajapäähän asti. Vierailemme myös suomalaisessa kerrostalokodissa, jossa on käytössä viimeisimmät älykkään sähköverkon tuomat hienoudet ja jopa taloyhtiön yhteinen sähköauto. lataa pdf-versio lehdestä (11.4 Mb) »
FluaChem 3N – kun tarvitaan markkinoiden parasta
Vety – Suomen energiatulevaisuuden mahdollistaja
Elektrodisähkökattiloiden kysyntä kasvaa voimakkaasti
PressureWave+ on tutkitusti turvallinen
Hukkalämpö hyötykäyttöön laadukkailla levylämmönsiirtimillä
Vertaile ja valitse pienen hiilijalanjäljen kaapelinsuojat
Kilpailukykyä ja hiilikädenjälkiä Energia-avaimella
Kansallista vetyinfrastruktuuria suunnitellaan yhteistyössä
Oikein valitut merkintäratkaisut on vastuullinen valinta
Energia-alalla tarvitaan toimivaa huoltovarmuutta
Sähkön riittävyys teollisuudessa on monen tekijän summa
Teollisuuskattilat puhtaaksi ilman tuotantokatkosta
Hiilineutraalimpaa kaukolämmöntuotantoa aurinkosähköllä
Jatkuvatoiminen sähkötoimilaite haastaviin käyttöympäristöihin
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
Digitalisoimalla paremmin tavoitteisiin?
Uusi hiilidiili tulille
Tuulivoiman tuumaustauko
Puhtaasti parempi
Tuulivoima on investointimagneetti
I Want To Break Free
Viisautta visiointiin, kiitos!
Napanuora poikki
Sylkykupista sankariksi
Reilu puolitus, kiitos!
Energyweek järjestetään vuonna 2024 viikkoa aikaisemmin
Selvitys: Tuulivoimalan purkukustannukset ovat pysyneet samana
Sähkön kulutus alimmillaan koko 2000-luvun osalta
Valmetin kunnossapitoon liittyvät teollisen internetin ratkaisut parantavat lämpölaitoksen käytettävyyttä
Äänenvaimennin hillitsemään teollisuuslaitosten päästöjä
EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2023
YT23 toukokuussa Jyväskylässä
Energia-asenteet: Energialta halutaan kotimaisuutta
Tuulivoimateko 2022 -kilpailun voittajaksi on valittu KiMuRa-hanke sekä Tuulivoimakuntien verkosto
Voimalaitosten ulkoiset melutasot hallintaan äänenvaimentimilla
SRV toteuttaa Kuhankosken uuden vesivoimalaitoksen Koskienergialle
Digiloikka kenttähuoltopalveluissa
Sempell SESITEST - varoventtiileiden käynninaikaiseen testaukseen
EU:n 2030 tavoitteet merkittävä tiukennus ilmastopolitiikkaan
Toimittajariippumatonta analytiikkaa palveluna
Sähköauton latauspiste omakotitaloihin
Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019
Meyer Turun telakalle rakennettu aurinkovoimala otettiin käyttöön
Vuoden 2019 energianerokkaat teot ovat oivaltavia ilmastoratkaisuja
Sumitomo SHI FW analytiikkapalvelu vähentää käyttökuluja ja päästöjä Vantaan Energian Martinlaakson laitoksella
Hanhikivi 1 -rakennustyömaan yleisöpäivään osasllistui 3 400 vierailijaa
Alajärven sähköasema uuteen teknologiaan
Kojan puhallinratkaisulla toimintavarmuutta teollisuuden prosesseihin
24/7-korjauspalvelu pitää voimalan pyörät pyörimässä
Askalon AB on nimetty Emersonin edustajaksi sulku- ja varoventtiili tuotteille Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa sekä Islannissa
Ennustettavaa tehoa liikkuvaan käyttöön
IEC61850 protokolla saatavilla Ellegon tasasähkökeskuksiin
ISOVER teknisillä eristeillä saavutat energiansäästötavoitteet
KE-Burgmann on nyt Compentek - paljetasainten toimitukset ja korjaukset kotimaisin voimin
Iso kilpailu ratkesi: Rolls-Roycesta Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen automaation päätoimittaja
Suomi 100 vuotta - Vapo palkkasi sata nuorta 100-vuotiaan Suomen kunniaksi
Sähköiset näyttöpöytäkirjat osaksi kaapelinäyttöpalvelua
VTT, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto: Suomi kestävän akkutuotannon ja kiertotalouden mallimaaksi
Turun seudun biokaasulaitoksen laajennushanke etenee
ABB testasi merenalaista taajuusmuuttajaa onnistuneesti Vaasassa
Suomen suurin luolalämpövarasto suunnitteilla Helsinkiin
Naantalin uusi monipolttoainevoimalaitos vihittiin käyttöön
Fingrid uusii Nurmijärven sähköaseman - Keski-Uudenmaan sähkönsaannin luotettavuus paranee
Metsä Groupin biotuotetehdas vihittiin Äänekoskella
Wärtsilä ja Schneider Electric kehittävät yhdessä energiajakelun varvoimaratkaisua datakeskuksille
Paljekartoitus kannattaa
Uusiutuva energia yhä EU-tavoitteen yläpuolella
Celltech Oy vastaa Smart Gridin haasteisiin
Lentorobotiikasta tehokkuutta voimalaitosten tarkastuksiin
Suomessa suunnitteilla tuulivoimanvestointeja 23 miljardin edestä
Energiatehokkuus on hyvä investointikohde - Rahoitusta saa, kun sitä löytää
Helenin Suvilahden aurinkovoimalaan uusi aurinkoseinä
Väitös energiatekniikan alalta: Vähäpäästöiset energiaratkaisut otettava osaksi aluesuunnittelua
Fortum tutkii biomassan tehokkaampaa käyttöä uudessa yhteisyrityksessä Intiassa
VEO uudistaa Fingridin sähköaseman Kajaanissa
"Kun ilmasto lämpenee, katseet kohdistuvat pohjoiseen"
Haluamme lisätä asiakkaidemme turvallisuutta, tuottavuutta, luotettavuutta ja kestävää kehitystä
Uusi muuttuvanopeuksinen dieselgeneraattori - Atlas Copco QAS35 VSG
Valmet on vahva toimija ympäristömyötäisten monipolttoaineleijukattiloiden poltintoimittajana
Sorsakosken Konepaja Oy
Kustannuksia kuriin Paljetasainten ja Kanaviston kunnonarvioinnilla
Teboil palvelee energiateollisuutta entistä kattavammin - Valikoimaan EP-lisäainestettu turbiiniöljy
Laitex Oy vahvistaa palveluliiketoimintaansa - Timo Kupsanen palveluliiketoimintajohtajaksi