mainos_1046

Käyttö ja kunnossapito (Automaatiopalvelut)

Automaatio luo uutta ryhtiä kunnossapitoon – ja samalla tuo selvää säästöä

artikkelikuva: Automaatio luo uutta ryhtiä kunnossapitoon – ja samalla tuo selvää säästöä

Kuva: Unsplash


Robotiikan ja automaation merkitys kansantalouden kasvumoottorina on merkittävä. Mutta miten automaatio ohjaa kunnossapidon kehitystä 2020-luvulla?

Robotiikka ja automaatiota on sovellettu teollisessa tuotannossa, kuluttajatuotteissa, työkoneissa, liikenteessä ja terveydenhoidossa jo pitkään. Valtioneuvoston julkaisussa ’Robotisaation ja automatisaation vaikutukset Suomen kansantalouteen 2030’ käydään aihetta läpi varsin monipuolisesti.

Raportin mukaan kenttärobotiikka on Suomessa kokoonsa nähden poikkeuksellisen merkittävä. Suomalaiset valmistajat ovat omilla niche-markkinoilla globaaleja johtajia. Suomalaisten työkoneiden kilpailukykyä on rakennettu korostetusti koneautomaatioon ja digitalisaatioon tukeutuen, ja trendi on selvästi kasvamassa.

Valvova etäsilmä

Vastaavasti kiinteistöalan perinteisissä tehtävissä Suomessa automaatio ja etävalvonta ovat yleistyneet jo normaaliksi toimintatavaksi esimerkiksi energialaitoksissa. Energiatehokkuustavoitteet ja tietoliikennetekniikan kehittyminen ovat siirtämässä kiinteistöjä etävalvonnasta automaattisen etäoperoinnin piiriin, jonka myötä kiinteistöt tulevat dynaamiseksi osaksi Suomen energiahuoltojärjestelmää. Myös perinteisiä kiinteistöalan palveluja on mahdollista siirtää robottien tehtäväksi.

Raportissa huomautetaan, että rakentamisen arvoketjussa rakennustuoteteollisuuden automatisointi ja robotisaatio ei sinänsä poikkea muusta tehdasteollisuudesta. Rakennustyömaalla tapahtuvan kokoamisen ja viimeistelyn automatisointia on sitäkin yritetty, mutta se on osoittautunut vaikeaksi.

Minimoi kiinteistöjen energiankulutus

Kiinteistön ylläpidossa robotteja käytetään mm. sisätilojen imurointiin ja nurmikkojen leikkaamiseen; esimerkiksi liikenneväylien jyrkkien penkereiden nurmikon leikkaus on hyvä esimerkki ihmiselle vaarallisen työn robotisoinnista. Kiinteistön ylläpidossa energiankulutuksen minimointi ja hyvien sisäolosuhteiden maksimointi on ollut merkittävä ajuri automaation lisäämiselle, raportissa todetaan.

Teollisuudessa on jo pitkälle kehittyneitä järjestelmiä ennakoivan huollon ja kunnossapidon työkaluna. Tällöin ilmanvaihtosuodattimen eri puolien paine-ero kertoo suodattimen vaihdon tarpeesta ja reaaliaikainen vedenmittaus tunnistaa putkivuodon. Uusia mausteita tuovat mm. lisätty todellisuus ja virtuaalitodellisuus (Augmented & virtual reality), joita voidaan käyttää esimerkiksi paikantamaan tuotannon vikakohtia tai toisaalta antamalla hätätilanteissa tietoa esimerkiksi vaarallisten aineiden sijainnista.

Kunnossapidossa monta "heimoa"

Puhuttaessa teollisuuden kunnossapidosta täytyy muistaa, että kunnossapidossa on eri tasoja ja niiden sisältämiä toimenpiteitä, jotka perustuvat SFS-EN-standardiin sekä kansallisen standardisointiyhdistyksen (PSK-standardisointi) määritelmiin. Käytännössä kunnossapidon päälajit voidaan jakaa suunniteltuun kunnossapitoon ja häiriökorjaukseen. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että mitä enemmän resursseja käytetään korjaavaan kunnossapitoon suhteessa ennakoivaan ja parantavaan kunnossapitoon, sitä epäkypsempää on kunnossapitotoiminta.

Jarno Lepistö Spotilla-tietojärjestelmästään tunnetusta Seclion Oy:stä toteaa, että täydellisessä maailmassa organisaatiolla olisi aina ja kaikissa tilanteissa käytössään optimaalinen määrä osaamista sekä resursseja kunnossapitotoiminnan suunnitteluun, mittarointiin ja johtamiseen – mutta tosielämässä tämä harvoin on tilanne.

”Teollisuudessa on jo pitkälle kehittyneitä järjestelmiä ennakoivan huollon ja kunnossapidon työkaluna.

”Lisäksi erityistä haastetta kunnossapitotoimintaan tuo alihankintaketju, joka tarkoittaa sitä, että usein kunnossapitotoimintaan osallistuu useita eri toimijoita vaihtelevilla rooleilla.” Kunnossapidolla todella on merkitystä, koska tutkimusten valossa se vie yrityksen kustannuksista 2–20%, toimialasta riippuen.

Balanssia tarvitaan

Kunnossapidon kehittämisen pyrkimyksenä tulisi olla sopivan tasapainon löytäminen suunniteltujen huoltojen ja viankorjauksen välillä. ”Tässä optimaalisessa tilassa sekä ylläpidon kustannukset että tuotantokoneiden käyttöasteet ovat halutulla tasolla”, Lepistö toteaa.

”Pyrkimyksenä on päästä pois tilanteesta, jossa kunnossapidon työstä valtaosa kuluu korjaavaan kunnossapitoon.”

Lepistön mukaan oman kunnossapidon kehittäminen on jatkuva prosessi.

”Se on toistuvien ongelmien sekä hävikin tunnistamista ja eliminointia ja samalla mittareiden ja tunnuslukujen seuraamista ja niiden pohjalta kokonaistehokkuuden parantamista eri menetelmien avulla”, hän linjaa. Hyvä tietojärjestelmä – kenties jo ihan kännykällä käytettävä mobiiliäppi – on se työkalu, jolla kunnossapitoa johdetaan.

Kunnossapidon myytit

”Kunnossapitojärjestelmiin liittyy edelleen erilaisia myyttejä”, Lepistö huomauttaa.

”Näiden myyttien mukaan vain isot firmat tarvitsevat huollon- ja kunnossapidon järjestelmiä. Ja sitä paitsi ne maksavat paljon, ovat hankalia ottaa käyttöön ja se käyttöönotto kestää pitkään”, hän listaa.

Lepistö muistuttaa, että huolto ja kunnossapito maksaa aina jotain – silloinkin kun se on toimivaa, hyvää tai vallan erinomaista. Kääntöpuolena on sitten se, että myös kunnossapidon laiminlyönti maksaa – ja usein moninkertaisesti sen, mitä fiksu kunnossapito kustantaa.

”Pää pensaaseen” -strategia ei tule toimimaan, koska digitalisaatio painaa päälle: koko ajan tulee lisää automaatiota, lisää IoT-laitteita, lisää robotisaatiota…

”Hallinnan tarve lisääntyy samalla merkittävästi. Lisääntyvät vikailmoitukset ja puutteellinen tieto johtavat helposti kaaok seen, ellei järjestelmä ole loppuun asti mietitty."

Teksti: Sami J. Anteroinen

Kunnossapidon avainkäsitteistöä (PSK 6201):

Ehkäisevä kunnossapito
Ehkäisevällä kunnossapidolla pidetään yllä kohteen käyttöominaisuuksia, palautetaan heikentynyt toimintakyky ennen vian syntymistä tai estetään vaurion syntyminen

Jaksotettu kunnossa pito
Ehkäisevän kunnossapidon toimenpide, joka tehdään suunnitelluin jaksotuksin esimerkiksi käyttötuntien, kalenteriajan, tuotantomäärän tai energian käytön mukaisesti

Huolto
Jaksotetun kunnossapidon toimenpide, joka sisältää kohteen tarkastamisen, säädön, puhdistamisen, rasvauksen, öljynvaihdon, suodattimen vaihdon ja muut vastaavat toimenpiteet

Tilanteenmukainen huolto
Jaksotetun kunnossapidon toimenpide, joka tehdään kohteen, tuotannon tai organisaation tilan salliessa

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
Enertec 1/2024

enertec
mainos_1057

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »