Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019

artikkelikuva: Sähköautojen myynti kaksinkertaistui vuonna 2019

Vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu on kiihtynyt. Joulukuussa hybridi-, kaasu- ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli ennätykselliset 14,5 %.

Vaihtoehtoiset käyttövoimat muodostavat yhä suuremman osuuden ensirekisteröinneistä. Traficomin julkaisemien tilastojen mukaan vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus uusien henkilöautojen myynnistä oli viime vuonna noin 9%.

– Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus joulukuun ensirekisteröinneistä oli 2,5 kertainen verrattuna vuoden 2018 tasoon. Tämä kehitys näyttää nyt pysäyttämättömältä, toteaa juuri itsekin ladattavan hybridin hankkinut Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

Käytettyinä maahantuoduista autoista vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus oli vuonna 2019 peräti 18%, eli kaksinkertainen Suomessa uusina myytyihin autoihin verrattuna.

kuva

– Tieliikenteen päästöjen vähentäminen alkaa näyttää hyvinkin realistiselta. Tilastot osoittavat, että vaihtoehtoisten käyttövoimien kasvu tapahtuu huomattavasti odotettua nopeammin. Kasvun yhtenä pullonkaulana on vielä lataus- ja tankkausinfran kehittyminen, varsinkin Pohjois- Suomessa, sanoo Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä.

Hallitusohjelmassa on sitouduttu kehittämään sekä sähköettä kaasuautojen edellyttämää käyttövoimainfrastruktuuria esimerkiksi kiinteistöille ja huoltoasemaketjuille asetetuin velvoittein.

– Vaihtoehtoiset käyttövoimat täydentävät toisiaan. Kaasu sopii sekä kevyelle että varsinkin raskaalle liikenteelle ja sähkö on parhaimmillaan kaupunki- ja taajamaliikenteessä. Tarvitsemme kaikkia vaihtoehtoja päästöjen vähentämiseksi, toteaa Leskelä.

Lisätietoja: www.traficom.fi, www.energia.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »