mainos_607

Käyttö ja kunnossapito
Suunnittelu- ja konsulttipalvelut

Kestääkö tiestö raskaat kuljetukset?

artikkelikuva: Kestääkö tiestö raskaat kuljetukset?

Tuulivoimahankkeita ja erikoisraskaita kuljetuksia suunniteltaessa tiestön kantavuutta voidaan selvittää pudotuspaino- ja levykuormituslaitteilla tehtävien kantavuusmittausten avulla.

Tuulipuistohankkeen toteuttamisvaiheessa teillä ja tuulipuiston alueella liikutaan raskaalla kalustolla, joten tiestön kantavuudesta on varmistuttava ennen kuljetuksia.

”Kantavuusmittauksilla varmistetaan, että kuljetukset eivät viivästy tien pettämisen vuoksi ja logistiikan osalta pysytään suunnitellussa aikataulussa”, sanoo West Coast Road Masters Oy:n toimitusjohtaja Juha-Matti Vainio.

Koko Suomen alueella toimiva West Coast Road Masters on tehnyt kantavuusmittauksia jo usean vuosikymmenen ajan, ja Vainiolla on kokemusta alalta 1980-luvulta saakka. Mittaustulosten perusteella asiakkaalle annetaan reittisuosituksia tai määritellään rakennekerrosten lisäämistarve.

”Olemme tehneet muun muassa tuulivoima- ja sähköverkkoyhtiöille kuljetusselvityksiä, joissa on mitattu satamasta tuulipuiston alueelle johtavan reitin kantavuudet. Näin varmistetaan, että nostokalusto ja rakenneosat pystytään toimittamaan perille”, Vainio kertoo.

West Coast Road Masters etsii aina asiakkaalle parhaan mahdollisen ratkaisun tiestöön liittyviin mittauksiin ja inventointeihin. Kantavuusmittauksien lisäksi palvelutarjontaan kuuluvat päällysteporaukset, rakennekerrosten näytteenotto, kunnossapidon alueurakoiden laadunvalvonta ja erilaiset inventoinnit.

”Olemme ketterä ja joustava yritys, joka on tavoitettavissa vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Pystymme reagoimaan asiakkaan tarpeeseen nopealla aikataululla”, Vainio sanoo.

kuva

Pudotuspaino- ja levykuormituslaitteet antavat tarkkaa tietoa

West Coast Road Mastersilla on käytössään kolme kantavuusmittauksissa käytettävää KUAB FWD 50 -pudotuspainolaitetta, jotka kuormittavat tierakennetta kuorma-auton pyöräkuormaa vastaavalla kuormalla.

”Pudotuspainolaite antaa nopeasti ja luotettavasti tietoa tien kantavuudesta. Laitteella kuormitetaan tierakennetta 30 cm:n kuormituslevyllä, ja antureilla mitataan tierakenteen taipuma kuormituksen aikana”, sanoo Vainio.

Pudotuspainolaite soveltuu kaikkien julkisten ja yksityisten teiden sekä esimerkiksi satama-alueiden ja nostoalueiden kantavuusmittauksiin. Nostoalueiden mittauksissa käytetään lisäksi levykuormituslaitetta.

Levykuormituksessa käytetään vastapainoa, jonka avulla rakennetta kuormitetaan 1000 kilon välein. Kuormituksen aikana mitataan, paljonko rakenne taipuu. Mittaustuloksista lasketaan kantavuus ja tiiveyssuhde”, kertoo Vainio.

Mittaustulosten perusteella suunnitellaan kartalle erilaisia reittivaihtoehtoja, joista asiakas voi valita tarpeisiinsa parhaiten sopivan reitin.

kuva

Erikoisraskaat kuljetukset vaativat tarkat selvitykset

West Coast Road Mastersilla on parhaillaan meneillään tutkimushanke yhteistyössä kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa. Hankkeen tavoitteena on selvittää, mitkä menetelmät soveltuvat parhaiten erikoisraskaiden kuljetusten reittiselvityksiin.

”Fingrid tekee erikoisraskaita yli 400 tonnin painoisia muuntamokuljetuksia. Raskaat kuljetukset vaativat tarkat tiestön kunnon selvitykset, jotta voidaan määrittää optimaalinen kuljetusreitti”, sanoo Vainio.

West Coast Road Masters on tähän mennessä toteuttanut Fingrille kantavuusmittauksia, skannauksia ja rakennekerrostutkimuksia. Yhteistyö menetelmäkehityksen parissa jatkuu tulevana kesänä.

Lisätietoja: www.roadmasters.fi

Teksti: Merja Maukonen

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

TUULIVOIMAKATSAUS

tuulivoimakatsaus
mainos_693

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »