mainos_607

Energiainfra ja uudet energiateknologiat

EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2022

artikkelikuva: EnergyWeek järjestetään jälleen vuonna 2022

Perinteisen ja kansainvälisen energiateknologiatapahtuman EnergyWeekin järjestelyt ovat ottaneet uutta tuulta alleen. Vaasan kaupungintalolla järjestettävä viikon mittainen tapahtuma toteutuu jälleen 21.–25.3.2022. Rekisteröityminen tapahtumaviikolle avataan ensi vuoden alussa. Viiden päivän aikana kuullaan viimeisimmät uutiset sekä esitellään kiinnostavimmat uudet tapaukset ja innovaatiot energia-alan huippuammattilaisille. EnergyWeek on Pohjoismaiden merkittävin energia-alan verkostoitumis- ja myyntitapahtuma niin paikallisille, kotimaisille kuin ulkomaisillekin vieraille.

Neljänä tapahtumapäivänä vierailijoita odottavat tutut ja tärkeät teemat: energia ja ympäristö, tuuli ja uusiutuva energia, smart energy sekä kaasu. EnergyWeek oli alun perin tarkoitus järjestää nelipäiväisenä, mutta tapahtumaan on lisätty ensi vuodelle nyt viideskin päivä, jonka erittäin ajankohtaisena teemana on energian varastointi. Päivän aikana käsitellään muun muassa akkuteknologioita ja etablointeja, vetyä, kaasua, synteettisiä polttoaineita ja lämpöä sekä muita energian varastointiin liittyviä aiheita. Kaikki EnergyWeekin seminaarit järjestetään englanniksi, ja osa niistä myös striimataan netissä.

Tavallisesti vuosittain järjestettävä tapahtuma siirrettiin vuosilta 2020 ja 2021 turvallisuussyistä parempaan ajankohtaan, joten seuraavaa paikan päällä järjestettävää EnergyWeekiä odotetaankin kuumeisesti. Vuonna 2021 EnergyWeek olisi viettänyt 10-vuotisjuhlavuottansa, mutta tätä merkkipaalua juhlistetaan tulevan EnergyWeekin aikana maaliskuussa 2022.

”Aikaisempina vuosina EnergyWeekille on osallistunut yli 4 600 kävijää, ja tapahtumassa on järjestetty yli 25 seminaaria, joissa on ollut noin 110 puhujaa neljänä päivänä. Nyt kun tapahtuma on viisipäiväinen, kaikki viittaakin siihen, että se kasvaa vielä entisestään. Myös ensi vuonna odotetaan paikan päälle saapuvaksi kansainvälisiä vieraita ja puhujia yli 20 maasta”, kertoo Kristoffer Jansson, EnergyVaasan Communications & Brand Manager.

Seminaarien lisäksi EnergyWeekille on varmistettu jo lähes 200 näytteilleasettajaa, ja lisää on tulossa, joten mielenkiintoista seurattavaa ja koettavaa riittää. Näytteilleasettajat vaihtuvat aina päivän teeman mukaan. Seminaarien seuraamisen ja näytteilleasettajien pisteillä vierailemisen lisäksi EnergyWeek tarjoaa loistavat mahdollisuudet ja puitteet myös verkostoitumiselle, sillä tapahtuman tiloihin on varattu erillinen tila verkostoitumista ja tapaamisia varten. Tapahtuman kolmea iltatilaisuutta juhlitaan 10-vuotisjuhlateeman merkeissä, ja perinteisessä Energy Awards -tapahtumassa jaetaan energiateknologia- ja -innovaatiopalkinto.

kuva

”Ilmastoasiat puhuttavat ensi vuonna varmasti entistäkin enemmän, vaikka energiatehokkuus ja kestävyys ovatkin aina olleet EnergyWeekin punaisena lankana. Kannustamme kaikkia osallistujia suosimaan kestävintä mahdollista matkustustapaa saapua Vaasaan, ja suosittelemme ilmastokompensointia. Onneksi hiilineutraalit junayhteydet Vaasaan ovat mainiot, ja Ruotsista on laivayhteys maailman ympäristöystävällisimmällä matkustajalaivalla”, Jansson jatkaa.

EnergyWeekin järjestäjät ovat tänä vuonna toteuttaneet webinaareja nimellä EnergyVaasa Talks. EnergyVaasa Talks -webinaareissa käsitellään energia- ja cleantechteknologioihin liittyviä aiheita, ja niissä on kuultu puheenvuoroja myös kansainvälisiltä asiantuntijoilta. Webinaarit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille, ja jo järjestetyt webinaarit voi katsoa jälkikäteen EnergyVaasan YouTube-kanavalta. Webinaareja on ehditty järjestämään vuoden 2021 aikana jo useita. Viimeisin webinaari, Sustainable Battery Solutions from Finland, järjestettiin 14.9.

Vaasa EnergyWeek on parinkymmenen organisaation yhteistyössä järjestämä energia-alan tapahtumaviikko. Järjestelyjen pääkoordinoinnista vastaa EnergyVaasa / Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK. EnergyVaasa on Pohjoismaiden suurin energiateknologiaklusteri, jossa kehitetään kestäviä, päästöjä vähentäviä ja energiaa säästäviä teknologiaratkaisuja. EnergyVaasaan kuuluu yli 160 yritystä, joissa on yhteensä yli 12 000 työntekijää. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK on Vaasan seudun kuntien omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö.

www.energyweek.fi

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

TUULIVOIMAKATSAUS

mainos_552
mainos_524

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »