mainos_1068

Energiainfra ja uudet energiateknologiat
Energialähteet ja polttoaineet
Suunnittelu- ja konsulttipalvelut
Tuulivoima
Ympäristöteknologia

Pietarsaaren satama valmiina haastaviinkin tuulivoimaprojekteihin

artikkelikuva: Pietarsaaren satama valmiina haastaviinkin tuulivoimaprojekteihin

Pietarsaaren satamassa tehokas tavarankäsittely on avainasemassa. Viime aikoina satamassa on tehty hartiavoimin töitä, jotta myös tuulivoimaprojektit saataisiin ”virtaamaan” Pietarsaaren kautta.

Toimitusjohtaja Juha Hakala toteaa, että tuulivoimaprojekteja on kaavailtu paljon Pohjanmaalle – ja Pietarsaari on luonteva linkki lakeuksien toimitusketjussa.

”Puolet nyt suunnitellusta uudesta tuulivoimakapasiteetista sijaitsee alle 200 km säteellä Pietarsaaresta”, Hakala toteaa.

Viime vuonna Suomeen rakennettiin 67 uutta tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on 302 megawattia. Vuoden lopussa Suomen tuulivoimakapasiteetti ylsi yhteensä 2 586 megawattiin ja 821 tuulivoimalaan.

Tästä vuodesta odotetaan Suomen kaikkien aikojen tuulivoimavuotta: jos kaikki tuulivoimahankkeet, joista on tehty investointipäätös, valmistuvat suunnitelmien mukaisesti, lisääntyy Suomen tuulivoimakapasiteetti yhteensä 990 megawatilla.

kuva

Uusi satamakenttä 7 hehtaaria

Ei siis ihme, että Pietarsaaressa halutaan mukaan nauttimaan myötätuulesta. Satamassa ollaan enemmän kuin valmiita isoihin toimituksiin: uusi seitsemän hehtaarin kokoinen satamakenttä pystyy hoitelemaan paljon tavaraa ja suora reitti 8-tielle tarkoittaa sitä, että pullonkauloja ei pääse syntymään myöskään matkalla maantielle.

Hakalan mukaan valmiiksi mietitty konsepti ja esteettömyys on iso juttu, kun maantiekuljetuksia tarvitaan tyypillisen tuulivoimaprojektin yhteydessä noin 150 kappaletta.

Tuulivoimaprojektin logistiikka on aina haastava palapeli, koska esimerkiksi runkoputket ja generaattorit painavat noin 100 tonnia per kappale. ”Siivet ovat 80-90 metriä pitkiä, mutta suhteellisen kevyitä – noin 30 tonnia per”, Hakala kuvailee.

Oppia Rauman kautta

Satamassa toimii satamaoperaattorina Euroports Pietarsaari Oy, joka vastaa alueen lastinkäsittelystä sekä tarjoaa varastopalveluja. Euroports tuottaa ahtaus- huolinta-, laivaselvitys-, rahtaus- ja välityspalveluja sekä kotimaisille että ulkomaisille yrityksille.

Euroports Pietarsaari Oy:n operatiivinen johtaja Pauli Rautiainen kertoo, että Europortsin toinen Suomi-satama – Rauma – on hoidellut vuosien varrella lukuisia tuulivoimaprojekteja.

”Meillä on Rauman asiantuntemus käytettävissä nyt, kun aloitamme vastaavan toiminnan myös Pietarsaaressa”, Rautiainen kertoo. ”Olemme kartoittaneet tuulivoimaprojektien erikoispiirteitä ja miettineet oman ketjun valmiiksi.”

kuva
Port of Pietarsaari Pauli Rautiainen ja Juha Hakala
Kuva: Coastline

Yhteydenottoja yhä enemmän

Rautiainen vahvistaa, että Pohjanmaan kasvava maine ”tuulivoimamaakuntana” on tuonut Euroports Pietarsaarelle kyselyjä alan toimijoilta – ja tarjouksiakin on tehty.

”Myös asiakkaita on käynyt tutustumassa toimintaamme. Uskomme, että meillä on hyvä mahdollisuus laajentaa tuulivoimaprojekteihin.”

Pietarsaaresta löytyy esimerkiksi sata tonnia nostava satamanosturi ja kaksi konttikurottajaa – ja 50-henkinen miehistö valmiina iskemään kiinni isoonkin toimitukseen. Satamassa on kuusi laituripaikkaa, joten isotkin alukset pääsevät joustavasti ja nopeasti purkamaan lastiaan. Lisäksi Pietarsaaren sataman väylä on turvallinen ja riittävän syvä isoillekin laivoille (11 m).

”Meillä on myös aina valmiuksia kehittää toimintaa edelleen – erittäin asiakaslähtöisesti”, Rautiainen toteaa.

Jatkuvan kehittämisen polulla

Pietarsaaren sataman kautta kulkee vuosittain vajaa 1,5 miljoonaa tonnia tavaraa. Tärkeimmät sataman kautta kulkevat tuotteet ovat selluloosa, sahatavara, paperi, sementti ja lipeä.

Sataman tavoitteena on jatkuvasti parantaa edellytyksiä kuljettaa yhä suurempia määriä kappaletavaraa, konttitavaraa ja puutavaratuotteita.

Lisätietoja: portofpietarsaari.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

Seuraa Enertec

Enertec uutiskirje

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
Enertec 3/2024

enertec
mainos_1091

UUTISVIRTA




Seuraa Enertec
Facebook, seuraa LinkedIN, seuraa
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »